Kaarina Maununtyttären hammas
Kaarina Maununtyttären elämä
sammui 13.9.1612 kotona Liuksialassa, ja hänet haudattiin 21.3.1613 Turun
tuomiokirkkoon. Hautajaisissa luettiin Johannes Petri Parginsulanus -nimisen
henkilön laatima Epicedion eli sururuno ja Grafscrift eli
hautakirjoitus.
Kaarina
Maununtyttären hautaa ryhdyttiin kohentamaan 1860-luvulla. Hänet nostettiin lopulta
kirkon lattian alta Tottien kappelista, josta arkku oli vielä tunnistettavissa. Siellä ovat vieläkin mm.Kaarinan tyttären Sigrid Vaasan ja hänen poikansa sotamarsalkka Åke Tottin arkut.
Kerrotaan, että kun pastori Adolf Lindmanin tuntema taidemaalari
Erik Johan Löfgren vieraili kesällä 1862 Turussa, hän halusi tutustua Kaarina
Maununtyttären hautaan, sillä tekeillä olevan historiallisen maalauksen Erik XIV ja Kaarina Maununtytär takia
häntä kiinnosti kuningattaren fyysinen koko. Seurauksena oli, että Tottien
hautaholvi, jossa kuningatar lepäsi, murrettiin Lindmanin johdolla auki. Vielä
samana iltana Lindman laati keräyslistan kestävän suojan hankkimiseksi puiselle
arkulle, jota "aika tai vandaaliset kädet ovat huonosti kohdelleet".
Hänellä oli mielessään vain uusi, kuparinen arkku, mutta sen jälkeen kun Nils Henrik
Pinello tarttui asiaan, perustettiin 1865 arvovaltainen "Komitea Turun
tuomiokirkon muinaismuistojen entistämiseksi". Tämä johti sekä marmorisen
sarkofagin hankkimiseen Kaarina Maununtyttärelle että kirkon kappeleiden ja
muistomerkkien kunnostamiseen. Lindman toimi komitean sihteerinä. Hän julkaisi
1869 ensimmäisen painoksen opaskirjastaan Anteckningar om Åbo domkyrka och dess
fornminnen.
Kun Kaarina Maununtyttären arkku oli avattu, taiteilija Erik Johan
Löfgren huomasi, että yksi kuningattaren hampaista oli irronnut kallosta luultavasti
ruumiin ryöstön yhteydessä. Löfgren otti sen talteen arkun pohjalta. Hän
luovutti hampaan myöhemmin Turun linnaan perustetulle historialliselle
museolle, nykyiselle Turun maakuntamuseolle, jossa se on pitkään ollut yleisön
suuren mielenkiinnon kohteena. Museon johtajana vuosina 1960-1972 ollut Carl
Jacob Reinhold Gardberg kitjoitti: "Nykyään hammasta säilytetään rasiassa
museon varastossa yhdessä käsinkirjoitetun runon, auttamattoman pekoraalin
kanssa, jonka sen kunniaksi kirjoitti sanomalehtimies Axel Gabriel Ingelius
(1822-68). "Historiallinen hammas. Aarteen omistan enemmän kuin moni
suuri, vaikka poroporvari ei mokomaan usko juuri. Se on pieni hammas vain,
mutta se ei koskaan lähde kädestäin."
Muistomerkkikomitea
keräsi Z. Topeliuksen lehtikirjoituksen avustamana yli 10 000 markkaa ja teetti
mustan marmorisarkofagin.
Kaarina Maununtyttären ruumis siirrettiin uuteen mustaan
marmoriseen sarkofagiin 27. päivänä vuonna 1867. Tapahtumista piti kirjaa
pastori Adolf Lindman, joka pöytäkirjassaan toteaa mm. seuraavaa: “Nostettiin
kuningattaren arkku kankaalla 250-vuotisesta leposijastaan hyvin varovasti,
koska se osittain ajan hampaan, osittain mahdollisesti myös ulkoisen väkivallan
takia oli niin huonokuntoinen, että uhkasi hajota. Nostaessa havaittiin arkun
olevan honkaa ja saumoista hartsattu sekä niin ulko- kuin sisäpuolelta verhottu
palttinalla, jonka päällä oli mustaa silkkisamettia, vaikka päällisestä ei
juuri paljoa ollut jäljellä. Kun rikkinäinen kansi, joka kuitenkin vielä oli
naulattuna kiinni arkun jalkopäähän, oli nostettu ylös, löydettiin arkusta
paitsi kuningattaren ruumista erään sivukilven kädensija sekä jäännöksiä
hiusvalkista, jonka koristeita turhaan etsittiin tomun joukosta. Muuten olivat
kaikki muut ulkoiset koristeet, luultavasti tuomiokirkkoa toistuvasti
koetelleiden ryöstöjen seurauksena, hävinneet jäljettömiin. Ruumis, joka sen
muumiomaisesta tilasta päätellen oli balsamoitu, lepäsi sametilla, jolla arkku
oli ollut päällystetty. Pääkallo ja molemmat käsivarret olivat irti muusta
ruumiista, joka vielä oli melko hyvin säilynyt. Oikea käsi oli sivulle
ojennettuna. Vasemman kämmenen luut sitä vastoin olivat pääkallon vieressä.
Kummastakin kädestä olivat sormet hävinneet, mikä antaa olettaa, että ruumista
oli tätä ennen tutkittu ja kalleudet, jotka sillä mahdollisesti oli ollut, on
otettu pois. Vatsasta tavattiin joukko pienehköjä silkkilappuja, niitä
oletetaan käytetyn balsamoinnissa; ryydeistä ei sitä vastoin voitu havaita
jälkeäkään. Jalat ja jalkaterät olivat äärimmäisen pienet ja niiden nilkat
olivat vielä kauniit ja korkeat. Käärinliinoista oli jäljellä suuria mustan
sametin kappaleita ja ruskeaa kuviollista paksua silkkikangasta. Tämän muistiin
merkitsemisen jälkeen komitean puheenjohtaja, kreivi Creutz ja muut läsnä
olleet jäsenet kantoivat maatuneen tomumajan sen uuteen leposijaan. Raskas
marmorikansi putosi sen jälkeen haudan päälle.” ( C J Gardberg).
TE
Kaarina Maununtyttären hammas Turun Linnassa
Kaarina Maununtyttären sarkofagi Kankaisten kappelissa Turun Tuomiokirkossa. Takana häntä lapsineen esittävä lasimaalaus.
Kaarina Maununtyttären muotokuva Turun Linnassa (Kasvonpiirteet ovat Kustaa Vaasan tyttären Elisabetin)