sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Puheenjohtajan palsta syksyllä 2014

Sukuseura harppasi nykyaikaan

Sukukokouksessa keskusteltiin avoimesti seuran tilasta ja tulevaisuudesta. Jokaisella oli oikeus omaan mielipiteeseen ja sen julki tuomiseen. Todettiin, että sukuseuraan kuuluu häviävän pieni osa suvun jäsenistä. Lehdykkään on vaikea saada kirjoituksia ja lukijoita on vähän. Sukukokoukseen tulee vain muutamia osanottajia. Tältä pohjalta päätettiin yksimielisesti, että luovutaan turhasta byrokratiasta ja ruvetaan pitämään yhteyttä sähköpostin, sosiaalisen median ja muiden välineiden sekä spontaanien kokoontumisten avulla. Jäsenmaksuja ei enää peritä toistaiseksi, lehdykästä julkaistaan vielä yksi numero, mutta ei enempää, ja sukukokouksia ei pidetä toistaiseksi. Erotaan Sukuseurojen keskusliitosta.

Nämä päätokset avasivat portin nykyaikaan. Ei tarvitse enää istua kokouksissa eikä kirjoittaa pöytäkirjoja. Paikalla olleet nuoret sopivat heti, että he perustavat Facebookiin suljetun keskusteluryhmän, jonka puitteissa suvun jäsenet voivat pitää yhteyttä ja käsitellä ajankohtaisia asioita. Täytyy toivoa, että ryhmään liittyy paljon innokkaita keskustelijoita. Facebookin lisäksi voidaan käyttää muitakin kanavia, kuten blogeja, Twitteriä tms. Erik Johan Löfgrenin sivuja Facebookissa sekä ryhmää Halikon Löfgrenien sukuseura ry, blogisivuja erikjohanlofgren.blogspot.fi sekä kotisivuja halikonlofgrenit.fi pidetään yllä edelleen. Vapaamuotoisia tiedotteita voidaan tarpeen mukaan lähettää sellaisille, jotka eivät käytä tietokoneita, tabletteja tai älypuhelimia.


                                                                                       Tero Elomaa