Kun olimme viime syyskuussa kotimatkalla sieniretkeltä Halikossa, niin sanoin Irmelille, että käydään katsomassa Löfgrenien taloa, josta Lehtisalon, Louhen ja Vartion sukuhaarat ovat saaneet alkunsa. Parkkeerasin auton Halikon museon eteen, ja katselimme taloa kadulta päin. Otin myös muutaman kuvan talosta eri suunnilta. Talossa asuva nainen tuli luoksemme ja sanoi nimekseen Sirpa Routasalo. Mekin esittäydyimme ja kerroimme, miksi otamme kuvia talosta. Sirpa osoittautui erittäin fiksuksi ja ystävälliseksi ihmiseksi, ja hän kutsui meidät käymään myöhemmin sovittavana ajankohtana. Helmikuun alussa vierailu sitten toteutui.
Sirpa ja hänen koiransa Venla ottivat meidät lämpimästi vastaan. Joimme ensin teetä ja söimme pullaa, piirakkaa vaniljakastikkeen kera sekä pikkuleipiä ruokasalissa, joka kauppias Gustaf Sven Löfgrenin aikana oli ollut Laurin huone. Kauppiaan apulaisena toiminut Svenin veljen Gustaf Henrik Louhen (1878-1943) poika Lauri Louhi (1901-1995) oli nukkunut siinä huoneessa noin 20 vuotta. Sirpa kertoi elävästi talon asukkaista, joista ensimmäisiä olivat nahkuri ja maakauppias Gustaf Wilhelm Löfgren (1828-1913) ja hänen vaimonsa Vilhelmiina os. Ali-Simola (1841-1920). Lapsia oli seitsemän. Näistä Gustaf Sven (Venne tai Vennu) (1867-1933) jäi kauppiaaksi kotitaloonsa. Myös Johanna Wilhelmiina (Mimmi) Lehtisalo (1881-1956) jäi taloon asumaan. Vanhimmasta pojasta Gustaf Vilhelm Löfgrenistä (1861-1941) tuli Pöytyän Mustanojan koulun opettaja. Olga Lehtisalosta (1871-1951 tuli Pöytyän Auvaisten koulun opettaja ja Helga Lehtisalosta (1875-1953) kauppa-apulainen Parkanoon. Gustaf Henrik Louhi toimi nahkurina Turussa. Mainittakoon vielä, että nahkuri Löfgren oli taidemaalari Erik Johan Löfgrenin (1825-1884) serkku. Hän oli myös Susanna Albertina Blomgrenin os. Löfgren (1825-1919) ja Gustava Wilhelmina Turdinin os. Löfgren (1832-ei tied.) serkku. Ulrika Karolina Parviainen os. Löfgren (1825- 1899) oli nahkuri Löfgrenin sisko. Taiteilijan veli Gustaf Adolf Löfgren (1827-1897) oli serkkunsa luona Halikossa kauppiaan opissa ennen kuin siirtyi Turusta Somerolle 1869 ostettuaan sieltä Kiirun kartanon.
Sven Löfgrenin kuolema vuonna 1933 aiheutti muutoksia monen elämään. Johanna Wilhelmiina Löfgren eli Mimmi muutti Halikon kunnalliskotiin Hajalaan ja Lauri Louhi joutui etsimään uutta työtä samoin kuin muutkin kauppa-apulaiset. Lauri oli mennyt vuonna 1928 naimisiin Svenin karjanhoitajana toimineen Anna Sundvallin kanssa ja saanut hänen kanssaan pojan Jorma Henrikin vuonna 1929. Talo myytiin huutokaupalla, ja sen osti edullisesti Frans Nummila (1883-1962). Nummila oli aikaisemmin, toimiessaan kunnan kirjurina, asunut kadun toisella puolella olevassa kunnantalossa, jota nykyään sanotaan hänen mukaansa Fransin taloksi. Nummilan pariskunnalla oli vuonna 1916 syntynyt tytär Aino, josta tuli huomattava kotiseutuihminen ja vaikuttaja. Aino Nummila opetti minulle suomenkieltä Salon yhteislyseon lukiossa. Opetus oli niin hyvää, että kirjoitin suomestakin laudaturin. Kun presidentin vaalin ehdokkailta kysyttiin kuka opettajista oli parhaiten jäänyt mieleen, vastasi Sauli Niinistö että Aino Nummila. Tämä oli myös nahkurin nuorimman lapsen Maria Josefinan (Fiina tai Maiju) (1884-1958) pojan Sakari Matteus Vartion ja Saara Helena os. Seppälän 1949 syntyneen tyttären Terhi Aino Helenan myöhemmin Mäki kummitäti. Sakari Vartio oli vieraillut usein Venne-setänsä luona ja tehnyt töitä yhdessä Lauri Louhen kanssa.
Aino Nummilan laajasta elämäntyöstä muistetaan erityisesti hänen kannustava toimintansa lahjakkaiden nuorten avustamiseksi ja tukemiseksi opintielle. Yksi näistä oli 1935 syntynyt Esko Olavi Routasalo, joka kirjoitti ylioppilaaksi 1962. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1966 ja 1969 hän suoritti pastoraalitutkinnon. Hän toimi Perniön kirkkoherrana 1976-1995. Hän oli naimisissa Pieksämäellä syntyneen Sirpan os.Utriainen kanssa.
Kun Frans Nummila vuonna 1962 kuoli, jäi Aino asumaan kotitaloonsa yhdessä äitinsä kanssa. Aino nukkui kadun puoleisessa nurkkahuoneessa, jota hän kutsui kirjastoksi. Äiti nukkui Laurin huoneessa siten, että he näkivät toisensa huoneiden välissä olevan oven kautta. Kun äiti sitten kuoli, Aino Nummila myi talon Esko ja Sirpa Routasalolle syytinkiä vastaan. Esko oli erikoisen kätevä käsistään. Hän kunnosti taloa ja teki huonekaluja, mm. lipaston, sohvapöytiä, nojatuoleja ja kaappikellon. Sirpan isä puolestaan oli veistänyt mm. talossa olevan toteemipaalua muistuttavan kukkapylvään ja ns. Vennen kirjoituspöydällä olevan patsaan. Sirpa Routasalo toimi monta raskasta vuotta Aino Nummilan omaishoitajana tämän kuolemaan vuonna 2004 saakka. Esko ja Sirpa Routasalo saivat Perniössä asuessaan kolme lasta. Vanhin poika asuu perheineen Saksassa, toinen poika perheineen Espoossa ja tytär perheineen Salossa. Sirpa Routasalo asuu talossa yksinään miehensä kuolemasta vuonna 2005 asti.
Kun olimme nauttineet isot kupilliset hyvää teetä ja maukkaita herkkuja, siirryimme kirjastoon, jossa Sirpa antoi minulle lainaksi Fiina Löfgrenin kauniilla käsialalla kirjoittaman sinikantisen ruokareseptivihon ja kaupan inventaarioluettelon vuodelta 1914. Olen skannannut ne ja laittanut Erik Johan Löfgrenin Facebook-sivuille. Lisäksi sain Fiina Löfgrenin katekismuksen, kopion kotiseutuneuvos Arvo Sauran kirjoittamasta lehtijutusta Ugrilaista kielitiedettä Halikossa, Vennen saamia postikortteja ja Aino Nummilan käsin kirjoittamat tarinat Mitä muistan Löfgrenin talosta ja rakennuksista vuodelta 1933 sekä Miten Löfgrenistä tuli Nummilan oma kokonaan. Talo sijaitsi nimittäin seurakunnan vuokratontilla ja vuokra kuului kappalaisen palkkaetuihin. Sekavasta tilanteesta johtuen Frans Nummila joutui Aino Nummilan mukaan maksamaan tontin kolmeen kertaan, ennen kuin sai siihen virallisen kaupan vahvistuksen. Nykyään tämä Halikon kirkonkylän vanhin talo on suojeltu vuonna 1985 julkaistun Varsinais-Suomen asemakaavan perusteella.
Kiersimme sitten talon eri huoneissa. Kirjaston ja entisen kaupan myymälän välissä oli Vennen huone. Myymälän paikalla oli vuosina 1942-1956 Salon Säästöpankin Halikon konttori ja pankin johtajana oli Frans Nummila. Nyt se oli olohuoneena, ja entinen myymälän ja pankin konttorin ovi oli poistettu, samoin ovelle johtaneet kiviportaat. Olohuoneen nurkassa oli kaunis Vennen entinen kirjoituspöytä. Se oli kuulemma talon ainoa Löfgrenien aikainen huonekalu, sillä Aino Nummilan arvelun mukaan Olga Lehtisalo oli vienyt kaluston talosta veljensä kuoleman jälkeen. Siirryttäessä olohuoneesta Vennen huoneen kautta ulko-ovelle päin tulimme aulaan, josta johti ovi Sirpan makuuhuoneeseen. Sinne mentiin ohi WC:n ja pannuhuoneen, joihin oli otettu tilaa entisestä myymälästä. Seuraavana puutarhan puolella oli Mimmin huone, jonka ovi oli asiantuntijan mukaan 1700-luvulta. Mimmin huoneessa oli ennen ikkuna talon pihan puoleisella sivulla, mutta se oli laitettu tukkoon, kun huoneen viereen rakennettiin saunaosasto. Vastapäätä Mimmin huonetta oli keittiö, johon oli tehty toinen oviaukko ruokasalista.
Kierros oli päättynyt, joten kiitimme Sirpaa talon esittelystä. Totesimme kotimatkalla Irmelin kanssa, että on mukavaa tuntea Sirpan kaltainen ihminen. Entinen Löfgrenien ja Nummilan talo oli hänen ansiostaan muuttunut mielissämme Routasalon taloksi. Kuvia talosta ja sen asukkaista on Erik Johan Löfgrenin Facebook-sivuilla albumissa Halikon Löfgrenien talo ennen ja nyt sekä albumissa Löfgrenien talon asukkaita Halikossa.
Tero Elomaa
Löfgrenien talo nykyasussaan
Tero Elomaa
Löfgrenien talo nykyasussaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti