Tässä muutamia kuvia Kustavin Lootholmassa Ravintola Helenassa pidetystä Halikon Löfgrenien mukavasta sukukokouksesta. Kiitoksia kaikille paikalle tulleille, tietokilpailun järjestäjälle Hellevi Tyynilälle, kokouksen vapaaehtoiselle puheenjohtajalle Olli Isoaholle, huippuesiintyjille Ville Elomaalle, Iiti Elomaalle ja Anna-Maria Toivoselle sekä ravintolan henkilökunnalle herkullisesta tarjoilusta ja hyvistä järjestelyistä ja vielä asiantuntevalle retkioppaalle Teemu Tyynilälle!
Tässä vielä Villen ottamia kuvia. Kiitos Ville!
Teksteissä kerrotaan Halikon Löfgrenien sukuseuran piiriin liittyvistä henkilöistä, paikoista ja tapahtumista, pääasiassa siis Löfgreneistä ja Blomgreneista.
sunnuntai 24. elokuuta 2014
tiistai 5. elokuuta 2014
Vuoden Museokasvo hautausmaakierroksen oppaana Erik Johan Löfgrenin haudalla
Turun Matkailuoppaiden Elina Maines veti taiteilijoihin keskittyvää mielenkiintoista hautausmaakierrosta Turun hautausmaalla. Kierroksella pysähdyttiin myös Erik Johan Löfgrenin haudalla.
Elina Maines on valittu Vuoden Museokasvoksi Aboa Vetus & Ars Nova-museossa suorittamansa ansiokkaan tutkimustyön ansiosta.
Elina Maines on valittu Vuoden Museokasvoksi Aboa Vetus & Ars Nova-museossa suorittamansa ansiokkaan tutkimustyön ansiosta.
lauantai 26. heinäkuuta 2014
Puheenjohtajan palsta kesällä 2014
Puheenjohtajan palsta kesällä
2014
| Ravintola Helena Lootholmassa |
Tervetuloa sukukokoukseen
Kustavin Lootholmaan
Lootholman osoite on
Kuninkaantie 129, 23360 Kustavi. Se sijaitsee Ströömin varrella aika lähellä
Kustavin keskustaa. Sinne voi tulla autolla mielenkiintoisten, idyllisten
saaristomaisemien halki tai veneellä, kun siellä on hyvä venesatama
palveluineen.
Lootholman lomakeskuksen alue
on suuri ja siellä on paljon nähtävää. Aivan ravintola Helenan vieressä on
hyvin varustettu leikkipaikka lapsille. Tärkeintä on kuitenkin se, että paikka
kokonaisuudessaan on viihtyisä ja että siellä on nopea langaton laajakaista.
Jos haluaa tarkemmin tutustua Lootholmaan, voi katsoa sivuja lootholma.fi ja
minun blogisivulle erikjohanlofgren.blogspot.fi laittamiani kuvia Kustavista.
Sukukokouksen ohjelma tarkentuu vähitellen. Tavoitteena on kehittää
mielenkiintoinen, hyödyllinen ja viihdyttävä ohjelma, ettei kenenkään aika
tunnu pitkältä. Esiintyjiksi on tulossa hyviä soittajia ja laulajia sekä
tietokoneiden käytön neuvojia suvun piiristä. Valinnan varaa on. Tuleminen
merelliseen ja vireään Kustaviin on jo elämys sinänsä.
Sukukokouksessa on tarkoitus auttaa halukkaita ilmaisen
Facebook-tilin avaamisessa. Kannattaa etukäteen avata sähköpostiosoite, esim.
ilmainen gmail, ja miettiä valmiiksi sopiva käyttäjänimi (etu- ja sukunimi) ja
syntymäaika sekä salasana. Tarvittaessa voidaan sukukokouksessa auttaa
gmail-tilinkin avaamisessa tietoturvaa korostaen. Kotisivuja ja blogeja voi katsoa
ilman rekisteröitymistä.
Mieti myös sopivia ehdokkaita
hallitukseen ja puheenjohtajaksi. Ja innosta sukuun kuuluvia liittymään
sukuseuraan. Ilmoita suvun henkilöluetteloon tulevista muutoksista Lehdykän
päätoimittajalle Asta Vuorelle osoitteella astamaria.vuori@gmail.com Mukavaa kesää, sukukokousta ja syksyä!
Mistä löydämme uuden
puheenjohtajan?
Kun rupesin puheenjohtajaksi
Tuorlassa pidetyn sukukokouksen jälkeen vuonna 2011, ajattelin että voin olla
puheenjohtajana yhden kolmivuotiskauden. Kutsuinkin itseäni väliaikaiseksi
puheenjohtajaksi. Kun tyttäreni Ira kuoli 30.12.2013, maailmani romahti, ja
haluaisin todella luovuttaa puheenjohtajan nuijan nuorempiin käsiin. Toivon
sydämestäni, että ennen sukukokousta löytyisi ehdokkaita, joista sukukokous
voisi valita uuden puheenjohtajan. Vaikka tunnen toimintakykyni halvaantuneen,
voin toivon mukaan tarvittaessa olla taustatukena, joten tehtävään pääsee
helposti sisälle minun, sihteerin ja hallituksen kokeneiden jäsenten avulla.
Tein Iralle surutyönä
muistosivun blogiini teroelomaa.blogspot.fi ja hämmästyin, kun sitä on käynyt
katsomassa monta tuhatta ihmistä ympäri maailmaa. Sellaista en osannut sivua
tehdessäni ajatellakaan.
Lähettämäni tarina Kaustisen
kansanmusiikkifestivaalin ennakkoesitteessä
Täytyy vielä kertoa, että
lähetin festivaalin sivuilta kaustinen.net löytyvään Kerro tarina-osoitteeseen
tositarinan nimellä Heli Laaksosen soittokeikka Kaustisella. Tämä juttu oli
otettu festivaalin ennakkoesitteeseen sivulle 3 otsikon Tule kylään Kaustiselle
alle. Syynä saattaa olla se, että Varsinais-Suomi on tänä vuonna festivaalin
maakuntateemana, ja Heli Laaksonen on käsikirjoittanut ja myös juontaa
näyttävän Varsinais-Suomen maakuntakavalkadin 11.7.2014. Olen mukana tässä
esityksessä ja samana päivänä esitettävässä Iiti Elomaan käsikirjoittamassa
musiikkikuvaelmassa Päin Prinkkalaa, jota on kevään aikana esitetty viisi
kertaa täydelle salille Förituvassa ja Brinkkalan talossa Turussa. Soitan ja
laulan Kaustisella myös Nytkyssä ja Turun Kaksirivisissä, joten hommia riittää
muusikkonakin. Kyllä niitäkin täytyy ruveta vähentämään.
perjantai 16. toukokuuta 2014
Erilainen sukukokous tulossa 23.8.2014
Halikon Löfgrenien sukukokous Kustavin Lootholmassa Ravintola Helenassa 23.8.2014 alkaen kello 11.30
Halikon Löfgrenien Sukuseura ry
Sukukokouksen 23.8.2014 alustava ohjelma
Paikka: Ravintola Helena, Kustavin Lootholma, Kuninkaantie 129,
23360 Kustavi, puh. 050 556 0440, www.lootholma.fi
11.30-12.00 Ilmoittautuminen (Asta Vuori, Kirsi Isoaho)
12.00-13.30 Buffet-lounas (lounaan aikana tietokilpailu sukukirjasta, Hellevi Tyynilä)
13.30-14.00 Sukukokous (aluksi Varsinaissuomalaisten laulu, pianosäestys Ville Elomaa)
14.00- Mitä sukuseuraan liittyvää löytyy netistä? (Tero Elomaa)
Valtiopulkkapeliesitys (Esko Elomaa)
Laulua, soittoa ym. esityksiä (Ville Elomaa, Iiti Elomaa, Anna-Maria Toivonen ym.)
Tietokoneen käytön neuvontaa, tietoturva (Ville Elomaa, Awa Elomaa)
-15.15 Maammelaulu (pianosäestys Ville Elomaa)
15.15-15.45 Kahvi, tee ja kahvileipä
15.45-17.00 Pederzéns, Parattulan Rantatie 16, 23360 Kustavi, puh. 050 350 8346, www.peterzens.fi
23360 Kustavi, puh. 050 556 0440, www.lootholma.fi
11.30-12.00 Ilmoittautuminen (Asta Vuori, Kirsi Isoaho)
12.00-13.30 Buffet-lounas (lounaan aikana tietokilpailu sukukirjasta, Hellevi Tyynilä)
13.30-14.00 Sukukokous (aluksi Varsinaissuomalaisten laulu, pianosäestys Ville Elomaa)
14.00- Mitä sukuseuraan liittyvää löytyy netistä? (Tero Elomaa)
Valtiopulkkapeliesitys (Esko Elomaa)
Laulua, soittoa ym. esityksiä (Ville Elomaa, Iiti Elomaa, Anna-Maria Toivonen ym.)
Tietokoneen käytön neuvontaa, tietoturva (Ville Elomaa, Awa Elomaa)
-15.15 Maammelaulu (pianosäestys Ville Elomaa)
15.15-15.45 Kahvi, tee ja kahvileipä
15.45-17.00 Pederzéns, Parattulan Rantatie 16, 23360 Kustavi, puh. 050 350 8346, www.peterzens.fi
Kustavin Käsityökylä, Iniöntie 411, 23360 Kustavi,
puh. 02 845 7700/Kustavin Savipaja, www.kustavinsavipaja.fi
puh. 02 848 4848/Paratiisipaja, www.paratiisipaja.fi
(oppaana Teemu Tyynilä)
Muutokset ja lisäykset mahdollisia. Tervetuloa viihtymään koko perheen iloksi!
puh. 02 845 7700/Kustavin Savipaja, www.kustavinsavipaja.fi
puh. 02 848 4848/Paratiisipaja, www.paratiisipaja.fi
(oppaana Teemu Tyynilä)
Muutokset ja lisäykset mahdollisia. Tervetuloa viihtymään koko perheen iloksi!
ILMOITTAUTUMINEN
SUKUKOKOUKSEEN KUSTAVIN LOOTHOLMASSA 23.8.2014
Osallistujan/osallistujien nimi/nimet ja yhteystiedot:
Osanottomaksu
30 e/ aikuinen (yli 12 v) ja 15 e/ lapsi (4-12 v) pyydetään maksamaan
sukuseuran tilille FI05 1336 3000 2239 97 (Nordea) 1.8.2014 mennessä. (Hinta
sisältää ruokailun noutopöydästä, tilavuokrat, tilojen järjestelyn ja
siivouksen, kahvileivän ja kahvin tai teen jne.) Sylilapsista (0-4 v.) ei
peritä maksua ollenkaan.
Mahdolliset
ruokarajoitteet:
Tarvitsetko/tarvitsetteko
neuvontaa tietokoneen käytössä?
Osallistutko/osallistutteko
käyntiin Peterzénillä ja Käsityökylässä ja Savipajassa?
Ilmoittaudu/ilmoittautukaa
sukukokoukseen 27.7.2014 mennessä kirjeellä, sähköpostilla tai puhelimella
osoitteella
Tero
Elomaa
Saukonkatu
6 C 13
20760
PIISPANRISTI
Puh.
0400 532 637
Sähköposti terosgm@gmail.com
13.4.2014
TE ja HT
PS
. Lootholmassa voi yöpyä 4 hengen jurtassa hintaan 88 e/yö (neljältä), puh. 050
556 0440, sähköposti info@lootholma.fi, nettisivut www.lootholma.fi
Yöpyä
voi myös esim. Peterzensillä, Parattulan rantatie 16, 23360 Kustavi, puh. 050
350 8346, sähköposti info@peterzens.fi Majoituksesta katso netistä peterzens-boathouse
puh.
050 465 3387 tai 0400 147 148, sähköposti leontinap@gmail.com Hinta 2 hengen mökissä 40 e/hlö/yö, yhdeltä
henkilöltä 60 e/yö.
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Kuvia Kustavista
Tilaa:
Kommentit (Atom)


















